Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
The Sensational of Inksu Group
Raisiolainen yhtye SIG intoutui aikoinaan maalaamaan Tavastian takahuoneen seinät valkoisiksi. Maailmanluokan artistit olivat paikassa vieraillessaan kirjoittaneet seiniin nimikirjoituksensa ja tästä syystä tekoa pidettiin vandaalimaisena. Tämän johdosta SIG sai Tavastialle porttikiellon, joka on voimassa vielä tänäkin päivänä.
Leffamörkö
Elokuvassa I am legend mörköjen äänenä toimii mm. Faith No More -yhtyeestä tuttu laulaja Mike Patton.
Aah, ma nauran
Giuseppe Verdin (1813 - 1901) ooppera La Traviata perustuu tietysti Alexandre Dumas'n (1824 - 1895) kirjaan Kamelianainen.
Dumas oli koulukiusattu lehtolapsen taustansa lisäksi myös siksi, että hänen isoisänsä äiti oli musta haitilaistyttö.
Dumas oli koulukiusattu lehtolapsen taustansa lisäksi myös siksi, että hänen isoisänsä äiti oli musta haitilaistyttö.
Aurinko laskee selkäsi taa
Dingo-yhtyeen kappaleessa Autiotalo (1984) lauletaan "ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon". Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä aivovaurioksi kutsutaan ainoastaan synnynnäistä tai perinnöllisestä sairaudesta johtuvaa vaurioituneisuutta. Mikäli aivot vaurioituvat äkillisesti tapaturmaisesti, kyseessä on aivovamma.
Röyh
Ihminen voi röyhtäillä tahallaan nielemällä ilmaa ja sen vuoksi on mahdollista myös puhua röyhtäysäänellä liikuttelemalla suuta röyhtäyksen yhteydessä. Tästä käytetään nimeä röyhtäyspuhe. Tahallista röyhtäilyä voi kuulla esim. M.A Nummisen kappaleessa "Eleitä kolmelle röyhtäilijälle" (1961).
What time is love?
The KLF -musiikkiyhtye lopetti toimintansa sangen näyttävästi: esiintyessään vuoden 1992 Brit Awardseissa yhdessä Extreme Noise Terror -yhtyeen kanssa he ampuivat yleisöä paukkupanoksin ladatuilla konetuliaseilla ja jättivät lampaanraadon portaille tilaisuuden jälkeen. Myöhemmin ryhmä siirtyi nykytaiteen alalle, jolloin he mm. polttivat eräänlaisena performanssina miljoona puntaa. Aiheesta tehtiin myös dokumentti nimeltä Watch The K-Foundation Burn A Million Quid.
(Mietitkö miten otsikko liittyy aiheeseen? Kyseessähän on tietysti bändin tunnetuimman hitin nimi...)
(Mietitkö miten otsikko liittyy aiheeseen? Kyseessähän on tietysti bändin tunnetuimman hitin nimi...)
Rämpätirää
Betoniporsas-yhtyeellä todellakin pyyhkii hyvin! Sen lisäksi että heidän kappaleensa Mörön karkotus valittiin Salon Lasten laulukaupunki -festivaaleilla vuoden 1993 lastenlauluksi, heidän Rämpätirää-levynsä kannen on taiteillut itse ankkapiirtäjä Don Rosa (s. 1957).
Color like no other
Yksi TV-maailman kuuluisimmista mainoksista, Sony Bravian julkaisuspotti, noudattelee joiltakin teemoiltaan The Knives -yhtyeen musiikkivideota kappaleesta Heartbeats. Sattumaa ei liene sekään, että Sonyn mainoksen taustalla soi niin ikään ruotsalaisen Jose Gonzálezin (s. 1978) versio samasta kappaleesta!
Rock'n'roll -elämää
Rock-kitarasti Andy McCoy (oik. Antti Hulkko, s. 1962) on pelastanut toisen rokkarin, laulaja Axl Rosen, silloisen vaimon Erin Everlyn (s. 1965) hengen antamalla tälle tekohengitystä heroiiniyliannostuksen jälkeen Los Angelesissa vuonna 1991. Vaikka sillä kertaa kävikin hyvin, muistattehan ettei huumeiden kanssa ole leikkimistä!
Kotoisia säveliä Afrikassa
Finlandia-hymni valittiin vuonna 1967 afrikkalaisen Biafran valtion kansallislauluksi. Biafra kuitenkin menetti itsenäisyytensä jo vuonna 1970 ja liitettiin Nigeriaan.
Baila el Chiki Chiki
Espanjan vuoden 2008 euroviisuedustaja "Baila el Chiki Chiki" esitteli uuden muotitanssin, jota humpataan seuraavasti:
¡Uno! El breikindance
¡Dos! El crusaíto
¡Tres! El Maiquelyason
¡Cuatro! El Robocop
¡Uno! El breikindance
¡Dos! El crusaíto
¡Tres! El Maiquelyason
¡Cuatro! El Robocop
My Kantele
Suomen Kanteleliitto vietti vuonna 2007 liittonsa 30-vuotisjuhlavuotta. Liitto julkaisee myös Kantele-lehteä, jonka päätoimittaja on Timo Väänänen.
Celine Dion
Miksi Celine Dion (s. 1968) ei nähnyt Ronnie James Dioa (s. 1942) Dion keikalla?
Vastaus: Koska se oli Celine Dion!
Vastaus: Koska se oli Celine Dion!
Tenavatähti-kilpailu
Tenavatähti-laulukilpailun finaalissa vuonna 1993 numerolla kaksi esiintyi jyväskyläläinen Krista Pylkkö. Terveisiä Kristalle!
Tuuban syntymäpäivä
Patentti nykyään tuuba-nimeä kantavalle vaskipuhaltimelle myönnettiin Preussissa 12. 9. 1835.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)